Uskon miehiä

Hiiteen Hiltoni, Herra on astunut elämääni! Hän ravitsee minut hengellisellä ravinnolaan tehden minusta vahvan! Niin vahvan, että pystyn mihin vain ja lihaksia tupsahtelee tuon tuosta ympäri kehoa eikä minun koskaan enää tule tekemän fyysistä harjoittelua!

No ei vaiteskaa. Tai siis totta on että Hiltoni on nyt menneen talven lumia ja Herra on tavallaan oikeastikki nykyjään osa mun arkea. Mä kävelen päivittäin yhen nyrkkeilyklubin ohi, ja siinä ku tuun turhautuneena esimerkiksi Hiltonilta, ni katoin aina että oih, toi näyttää namilta, oikealta meiningiltä! Se näyttää kans tosi karulta ja se oikeesti on ihan todellista reenaamista siellä. Ajattelin, että tuonne minäkin haluan.

Vähän pelotti se paikka, mutta se reenimeininki siellä näytti niin ihanalta, että mietin vaikka kuin kauan että uskallanko mennä sinne, kiersin kuin kissa kuumaa puuroa. Joka kerta kotiin mennessä ja sieltä tullessa kaihoisasti kaipailin tuollaista ihanaa rääkkireeniä. Yks päivä sitte otin itteä vihdoin niskasta kiinni ku en kestäny enää sitä typerää ujostelua ja astelin sisään. Kävin yhen kerran kokeilemassa ja ooooooooh! Hikoilin jo ensimmäisen 5 minuutin aikana enemmän ku Hiltonilla varmaan yhteensä koko kuukauden aikana. Namiiii!

Piti sitte venailla että salikortti sinne porhopaikkaan menee umpeen ja olipa pitkät kaks viikkoa. Joka päivä kulkea ohi siitä nyrkkeilypaikasta ja unelmoida, että joku päivä minä pääsen tuonne taas.

Ja tänään se päivä koitti. Mä olin odottanu tätä niiiiiiin paljon ja koko päivän sitä vaan miettiny, että sinne sitä kohta pääsee. Olin ihan mielissäni jo ennen sitä reeniä. Ei tapahtuis kuuna päivänä Hiltonilla. Ja oih, se oli kyllä niin ihanaa. Mmm. Mä muistan ku joskus ajattelin, että sitte ku lopetan uimisen ni mä alan nyrkkeileen. Ja nyt mä aloin! Halleluuja!

En minä ainakaa?

Söin tossa palkkariksi sitte raejuusto-banaani-maapähkinä -juttua. Jalo suunnitelma tosin oli tehä salaattia. Ostin matkalla duunista kotiin semmosesta kärrystä kaikkia vihanneksia, unelmoin loppumatkan siitä salaatista ja ihanasta avokadostaki jota sillon tällön raskin ostaa. Avaan kotona sitte repun ja ööööö. Pitikö mulla olla vihanneksia täällä? Enkö mä ostanu ison kaalin ja kaikkee? No niimpä tietenki. Ne jäi sinne kärryyn ku olin jotenki ihan jumissa siinä ja sit se myyjä rupes tenttaamaan mun kansalaisuutta ja lopulta tunnustamaan rakkauttaan suomeksi. Niimpä tietenki. Noi muut  kamat, banaanit ja pelit ja vehkeet mulla sentään oli, siks ku ostin ne toisesta kaupasta.

Nii, takasin siihen saliin ja miks puhun Herrasta. Sen salin nimi on Lord's gym. Spiritus Sanus, Mens Sana In Corpore Sano. Terve mieli terveessä ruumiissa. Totta. Mun kroppa on ollu niin paskana, lähinnä alaselästä, ku istuu duunissa mukavat 8 tuntia päivässä ja täts it. Tosin nyt ku asun kauempana toimistosta, ni mulla tulee vähintään tunti kävelyä päivässä. Vähintään siksi, että jos mulla on esim. salsatunti joskus, ni se on toinen tunti siihen päälle sitte. Mutta ei se tohon selkään mitenkään auta. Eikä toimistonkaan puolen tunnin joogasessio viikossa oo ku pyh pah. No parempi ku ei mitään mutta ei se mihinkään riitä. Hiltonilla askartelusta puhumattakaan. Toivon että nyt ku alan käymään säännöllisesti useamman kerran viikossa tuolla, ni tuon selänki kunto paranis.

Huomionarvoista on, että Lord's gymillä ei reenata sunnuntaisin, koska Herrahan on pyhittänyt sen lepopäiväksi. Sunnuntaina voi tosin osallistua hengelliseen reeniin. 

Mutta hei, Kiitos jos jaksoit lukea tämän pitkän vouhotuksen tänne asti, ja anteeksi, että tämä raportointi koski taas kaikkea muuta kuin reissaamista. Tsemiä sinne! Me happy kuittaa!

Kuvista kiitos Instagramin.