Käppyräisiä

Tästä on vissiin tulossa joku reenaus-tilitys blogi ku oon taas raportoimassa täällä!

Ei oo oikeen muutakaan tekemistä duunin ulkopuolella ku käydä salilla ni raportoidaan nyt sitten siitä. Ehkä joku kerta saan siitä elämän nurkastakin taas kiinni.

Mutta oikiasti. Tänään oli vuorossa jooga. Mun viereen tuli semmonen ~35-vuotias mies naureskelemaan ja jakamaan mun kanssa hämmentyneitä silmäyksiä.

Opettaja oli kunnon joogahippi. Mies. Mukava kyllä nähä miesopettajia, niitä ku mulla ei Suomessa ikinä oo ollunna. Ja myös miehiä siellä tunnilla! Mutta, takaisin siihen joogaopettajaan. Näytti siltä, että se ois ollu Selviytyjissä mukana ainaki 20 edellistä päivää. Ruskea, luonnonkihara, olkapäille ulottuva tukka. Semmonen sinapinvärinen pitkähihanen kauhtunu paita jostain viime vuosituhannen puolelta tai liekkö löytäny roskiksesta, ja punaset samanlaiset kauhtuneet kolitsihousut jalassa. Eikä pikkuhousuja. Ei pikkuhousuja. Ei pikkuhousuja!

Oon joogannu Suomessa enemmän ja vähemmän, astangaa ja namastea, mutta tää tänpäivänen ei ollu kumpaakaan niistä. Tää oli jotain ihme käppyräjoogaa.

Asentoja oli pakastettu katkarapu, pekoniin kääritty herkkusieni, irvistävä toteemipaalu joitakin nyt nimetäkseni. Ihan niinku... yli ymmärryksen ja huiskautan tässä asian selventämiseksi käden pään yli. 

Yks hämmentyny katse vieruskaverin kans jaettiin, ku oltiin mahallaan, piti käsillä ottaa nilkoista kiinni ja kohottautua että tyyliin vaan napa koskee maahan. (Eihän napa voi muuten koskea maahan!! Mutta tiiätte mitä tarkotan) Se nyt on mulleki ihan tuttu asento. Mutta sitten, ku siitä piti kellahtaa kylelleen, ni tuli jotenki vähän tyhmä olo. Miten siitä ylipäätään kellahat kylelleen, jos pitää käsillä kiinni nilkoista?? Siinä tuli mieleen joku väärinpäin kellahtanu koppakuoriainen, joka ei pääse ylös. Hämmentynyt katse.

Ja muistuttaisin vielä, että sillä joogaopettajalla ei siis ollu alkkareita. Että kiva ku kompuroitiin niissä kaikenmaailman käppyräasennoissa ni kato siitä sitten mallia....... Se oikeen neuvo välillä, että älkää suoristelko itteenne, vaan olkaa käppyrällä ja selkä kyyryssä.

Tyhmää oloa muuten lisää kans se, että se sali on aulassa, eli siitä kulkee jatkuvasti porukkaa ja siinä on 2 lasista seinää. Että siinä vaiheessa, ku tehtiin sitä irvistävää toteemipaalua, eli meidän piti vetää syvään henkeä, puhaltaa voimakkaasti ulos ja irvistää kieli pitkällä ja pysyä siinä, ni se on voinu sieltä ulkopuolelta näyttää aika pimiältä. Tämä joogaliike kuulemma ehkäisee ryppyjä. Ja meidän joogaopettaja oli ylättävän hyvin säilyny sen ikäiseksi ja niin ruskettuneeksi.

Herra tykkää mambosta

Mulla on mielestäni hyvä koordinaatiokyky ja Suomessa pysyn näissä hommissa oikein hyvin perässä. Mutta täällä, täällä olin vaihteeksi ihan tupella. Sain kiinni pätkän sieltä, toisen täältä ja välissä aina ihan sekasin. Siinä vaiheessa ku olin messissä, painoinki sit ihan täysillä. Hien sain kuitenki mukavasti pintaan, vaikka ihan kaikkea en irti saanukkaa. 

En tiiä johtuuko se näistä paikallisista miehistä, kenties siitä hirveestä teknojytästä, vai ylipäätään siitä että se oli mies. Mun steppitunnin ohjaaja. 

Mike tykkää mambosta. Mike tykkää siis pirueteista. Mikella on vähän kaljuuntuva päälaki, mutta tuuhea rintaryijy. Se on 45, kaljamahan poikanen. Sillä on vähän väljät urheilushortsit jalassa, jotka se käärii tunnin aikana ihan ylös, koska sillä on kuuma. Karvaset jalat, vasemman pohkeessa leveä tribaali. Sanoinko jo että se tykkää pirueteista.

Oikeastaan se tunti jolla tänään olin, on nimeltään Step & Shake. Nyt se ei mielestäni kuitenkaan ollu muuta kuin steppiä, mutta mitähän sitte ku Mike laittaa Sheikaten??

Mulla on Hiltonin Living welliin salikortti. Hilton on aika ökymesta ja niiden aulassa soitetaan iltaisin poislähtiessäni pianoa. Ihanaa. Mutta se sali on kyllä erittäin basic mun mielestä. Sali itessään on tosi pieni, enkä löytäny sieltä ku yhen vaivasen kahvakuulan, ja seki auttamatta liian kevyt. Ei oo ilmasia pyyhkeitä eikä uikkarin kuivaajia, niinku meijän Jenkkisalilla. Tosin tää ei kyllä mikään kallis vissiin ollu, ja uskalsivat jopa näyttää nettisivuillaan hinnatkin, toisin kuin jenkkiveljensä.

Mulla on tullu tuolta uintiajoilta semmoset antipatiat salireenausta kohtaan, että en oikeen viihy semmosissa hommissa. Suosin siis ryhmäliikuntatunteja, ja kävin sunnuntaina ekaa kertaa ikinä spinningissä! Olin revetä siinä alussa ku se oli jotenki niin koomista, ku piti veivata sitä pyörää. Nousta ylös, nojata käsillä eteenpäin, sitte taaksepäin tai pyöräillä seisaaltaan. Ja kamalaa teknojumputustayök.

Maanantaina kävin sit pelaan ekaa kertaa ikinä kössiä! Ja se oli yllättävän mukavaa. Valmentaja on kuulemma yks Maltan parhaita kössinpelaajia ja kaikki muut pelaajat miehiä. Nyt on vähä käsi hellänä.

Se täytyy vielä sanoa, että Suomessa ollaan kyllä avoimia tuolla yleisillä urheilupaikoilla. Että suihkussa kaikki näkee toisensa ilkosillaan ja sitä rataa. Ja ylipäätään, että riisuutuminen tapahtuu kaikkien nähden pukukopissa. Niin täällä ku Jenkeissäki, suihkut on sellasia yksittäisiä koppeja, ja jengi menee sinne vaatteet päällä. Ne käy myös ennen salille menoa vaihtamassa vessassa vaatteet. Ei mulla muuta.

Malta mielesi

Heissan Maltalta!

viikko on täällä nyt vierähtänyt, montakohan vielä edessä? Outoa ajatella, että tulin jäädäkseni. Voiko tällaisessa lomakohteessa, lämpimässä auringonpaisteessa turkoosin veden äärellä ylipäänsä tehdä vakavissaan töitä? No eipä sitä täällä kovin vakavissaan tehäkkään. Tai siis tehään tehään, mutta ei kuitenkaan niinku sillain u know... 

Päällimmäisiä mietteitä? Ihan tupellahan tässä ollaan. Keltasia busseja täällä ei enää oo, niinku sillon 8 vuotta sitte ku viimeks olin. Pari vuotta sitten kuulemma vaihtoivat uusiin. 

Duuni on ihan parasta mitä ikinä oisin voinu toivoakkaan, mutta ei siitä sen enempää. Kämppäasioissa ei nyt oo ehkä parhaat markkinat, koska kesäksi tänne tulee ihan sikana porukkaa kielikursseille ja lomalle ja sellasta. Eli jos bunkkaisin täällä firman kämpässä vähän aikaa, niin saattas olla paremmat tsäänssit saaha joku kiva koppi tästä huudeilta + että tietää missä päin haluais ylipäätään asua.

Kyllähän tässä on vähän sellanen NO LIFE -fiilis. Vaikka sellastahan se on aina alussa ja ihan totta: en tunne ketään enkä mitään mestoja enkä mittään. Tää on tässä alussa semmonen välttämätön paha, että ahistaa, ku tajuaa, että tätäkö tää nyt sitte on. Sen aina unohtaa, ku on ihan fiiliksissä lähössä johonki uuteen ja sit sitä herää että ainiin, eihän se ihan yhtä ruusuilla tanssimista ookaan. Mutta siksi sen myös unohtaa, että siitä kyllä pääsee sit nopeesti yli (:

Tossa vielä kuvan "mun" parvekkeelta. Ja taas oli tää sama homma, et kaikki puhuu firman kämpästä, ja viime sunnuntaina ku tulin, ja käytiin parin duunikaverin kans lounaalla ja ne kysy et mihin mä aion mennä siitä, ni olin heti sanomassa että KOTIIN, vaikka ei tää ees oo mun koti! Oon vaan tottunu siihen koti-sanaan.